26.4.2017

tuli vähän leivottua...

Viime viikonloppuna kokeilin tehdä vähän useamman leipomuksen...😋
Seuramme viettää tänä vuonna  20 v. juhlavuosi. Sunnuntaina oli kevätkokous, johon oli tarkoitus osallistua, mutta en tällä kertaa ehtinyt osallistua, koska oli vielä 2 kakkua tehtävänä.

Tein ATT:n syyskokoukseen 3 täytekakkua..

Koristeista oli paljon ajatuksia, mutta ajanpuutteen takia ei luovuus toiminut kunnolla.. Mutta vähän sain ajatuksia mahdollisesti syksyä varten...











Pohjina oli gluteenittomana versiona Syntisen hyvää suklaakakkua, jonka alkuperäinen ohje on Devil´s food cake.

Yhden kakun täytteeksi kokeilin vaahtokarkkimoussea, joka oli yllättävän hyvää.
Toisen kakun täytteenä oli valkosuklaa-tryffelitäyte ja kolmas täyte oli marianne crush.

Kuorrutteena oli myöskin kokeilu valkosuklaakreemi..


Pehmeä Vaahtokarkkimousse
Alkuperäinen ohje täältä, Kinuskikissan ohje. Tein alkuperäisen ohjeen 2 kertaisena ja oli aika sopiva määrä.

4 dl kermaa
300 g vaahtokarkkeja
2 ripausta suolaa
1 dl tomusokeria
200 g tuorejuustoa

Mittaa kerma kattilaan ja kuumenna se.
Lisää vaahtokarkit ja anna niiden sulaa kerman sekaan.
Lisää suola ja tomusokeri koko ajan sekoitellen.
Kun vaahtokarkit ovat kokonaan sulaneet, siirrä seos isoon kulhoon.
Laita kulho jääkaappiin jääkaappiin yön yli tai noin tunniksi pakastimeen.
MASSAN TULEE OLLA KOKONAAN JÄÄHTYNYT SEURAAVASSA VAIHEESSA!!!!

Vatkaa jäähdytetty massa kuohkeaksi.
Lisää tuorejuusto ja vatkaa vielä hetki.
Täytä kakku moussella ja anna kakun hyytyä rauhassa, jotta kerrokset asettuvat.

.....mulla kävi moka näitä tehdessä ja unohdin laittaa suolan ja tomusokerin ennen massan jäähdytystä, no lisäsin vatkausvaiheessa ja ihan kivasti onnistui silti, tosin olisi saattanut tulla isompi täyte, jos olisin hoksannut hyppänneeni yhden kohdan yli..





Taisi yhdestä kakusta jäädä kuva ottamatta..

Kakkujen kuorrutukset oli sokerimassaa Confetista ja värjättyä valkosukaakreemiä.

Valkosuklaakreemi
alkuperäinen ohje täällä, annin uunissa ohjeella

100 g valkosuklaata
175 g huoneenlämpöistä voita
1 tl vaniljasokeria
100 g tuorejuustoa
4-5 dl tomusokeria

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Vaahdota pehmeä voi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää jäähtynyt valkosuklaa koko ajan vatkaten.
Lisää tuorejuusto koko ajan vatkaten.
Lisää lopuksi tomusokeri erissä koko ajan vatkaten, kunnes kreemi on kuohkeaa ja tasaista.

Rainbow Dustin ProGel®
pastaväri, black
Jos haluat värjätä, kannattaa se tehdä tässä vaiheessa.
Itse ostin värit confetista

Kuorruta ohut kerros kreemiä kakun päälle, laita kylmään, kunnes eka kerros on kovettunut.

Sen jälkeen voit jatkaa haluamallasi tavalla koristelua :)




Kun olin vienyt viimeisen kakun hallille, käytin koirat ulkona ja menin kotiin syömään, koska tajusin, etten ollut syönyt mitään ruokaa koko päivänä.

Sitten oli tiedossa vielä tehdä kaksi kakkua ihanan työkaverini läksiäisiin..
Kirsi kysyi voisinko tehdä kakut ja antoi vapaat kädet kakun toteuttamiseksi.

Kysyin lempivärit jne ja millaisia haluaa.
Sitten löysin tuon vaahtokarkkimassan ja kysyin tykkääkö Kirsi vaahtokarkeista ja tämä kertoi tykkäävänsä.. Kakut tein sitten vaahtokarkkimoussella ja valkosuklaatäytteellä. Tai piti tehdä valkosuklaageishatäyte, mutta se epäonnistui, eikä ollut aikaa mennä hakemaan lisää geishaa.

Näihinkin kakkuihin pohjana oli sama suklaakakkupohja.
Ja tosiaan tähän kakkuun vaahtokarkkeina käytin valkoisia ja vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, niin sain kauniin pinkin täytteen.

Hauskaa oli, että kun Kirsi laittoi mulle kuvat hänen ostamistaan kertakäyttöastioista, oli ajatukset menneet ihan yhteen. Olin jo edellisellä viikolla ostanut sokerimassat kakkua varten.

Alla kuvia kakkujen teosta ja valmiina.










Jos joku asia kiinnostaa, niin jätäthän kommentteihin viestiä tai laitat sähköpostia :)

21.4.2017

Aksaa ja leivontaa...

Käytiin tuossa ennen pääsiäistä Windyn kanssa Tiinan koulutuksessa ja aluksi ajattelin, että ei tästä tule mitään, kun koira ei tuntunut yhtään keskittyvän, no kuten yleensä tehtiin kahdessa pätkässä treenit.

Toinen pätkä meni jo paremmin.
Windy oli ihan huikea, siis toisella pätkällä.. Piti ilmeisesti tauko purkaa ekalla pätkällä, tokalla pätkällä sitten pystyi keskittymään.


Sitten tuli viikonloppuna leivottua ATT:n kisoihin 4 porkkanapiirakkaa ja yksi pumpulikakku.

Porkkanapiirakka oli niin mahtavan hyvää ja ihanaa.. En edes muistanut miltä maistuu itse tehty porkkanapiirakka,

Mehevä porkkanapiirakka

5 kananmunaa
4 dl sokeria
200 g sulatettua voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
4 tl kanelia
6 dl (3 isoa porkkanaa) raastettua porkkanaa

Kuorrutus
(tein 1,5 kertaisena)
200 g (300 g) tuorejuustoa, sulatejuustoa, mascarponea
225 g (337,5 g) tomusokeria
50 g (75 g) pehmeää voita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen voisulan kanssa. Lisää viimeiseksi raastettu porkkana.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun peltiin.
Paista 200 asteessa 20 min.

Vatkaa kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä se jäähtyneen piirakan päälle.
Itse vaan sekoitin kuorrutteen aineet lusikalla, sekin oli ihan toimivaa.

PARHAIMMILLAAN parin päivän päästä.


Windyn kanssa ollaan nyt testailtu tällaista namiautomaattia ja Wilmakin alkaa ymmärtämään mistä kyse. Windy oppi siltä erottamaan kumarra ja maahanmenon eron.
Eilen testasin mitä muuta oppii sen kanssa. Kaikkeen tulee vauhtia.. Tässä muutama kuva Windystä viime ma hallin pihalla.

Namimaatilla myös vahvistin linnusta luopumista..

Muutenkin ollaan päästy vähän paremmalle mallille noiden juttujen kanssa, mitkä saa Windyllä vietit esiin... mm. pyörät, juoksijat ym.





11.4.2017

Keittiöjuttuja...sämpylöitä ja kauraiset sämpylät..

Viime viikolla tuli yhtenä päivänä tehtyä sämpylöitä ja pullia...kumpiakaan en ole tehnyt moneen vuoteen...varmaan viimeksi äidin kanssa joskus 10-15 vuotta sitten 😊

Sämpylät


tein ihan "kotimaista" -merkkisen sämpylöjauhopussin kyljestä katsotulla ohjeella :)

Hyviä tuli :)
Tässä resepti:

5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
1/2 dl öljyä
12-13 dl sämpyläjauhoja

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota
siihen hiiva. Lisää suola ja siirappi.
Lisää puolet jauhoista ja vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot vähitellen ja viimeisenä öljy.
Seuraavaksi annoin taikinan kohota liinan alla (1/2-1 h), jonka jälkeen muotoilin sämpylät.
Sämpylät jätin vielä pellille kohoamaan.
Uunin lämmitin 225 asteesen ja sämpylät oli siellä 12-15 min, uunin keskitasolla.

Ensimmäisellä kerralla unohdin sämpylöistä suolan...silti tuli todella hyviä.

Tää päivitys on jäänyt kirjoittamatta loppuun..


Nuo ekat sämpylät tein jo aikaa sitten..
Nyt olen testannut jo toisenkin reseptin, josta tuli kanssa todella hyviä sämpylöitä

Tein kauraisista sämpyläjauhoista ja ne oli todella hyviä, ihan pussin kyljestä otin reseptin..

Kauraiset sämpylät 


(25 kpl)
5 dl vettä tai maitoa
1½-2 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 ps kuivahiinaa (11 g) itse käytin tuorehiivaa, jonka punnitsin keittiövaa´alla
10-12 dl jauhoja
50-100 g leivontamargariinia

voiteluun vettä

1. Lämmitin maidon lämpimäksi, johon sekoitin suolan, siirapin ja tuorehiivan. Sekoita joukkoon osa jauhoista. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten. Jauhoja kannattaa lisätä vähitellen, sillä pehmeämmästä taikinasta tulee mehevämpiä ja maukkaampia sämpylöitä. Lisää taikinan teon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen margariini (itse käytin voita). Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa 30 minuuttia.

2. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo taikina tangoksi ja jaa 25 palaan. Leivo palat pyöreiksi tai pitkulaisiksi sänpylöiksi. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle pellille. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

3. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

4. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita.

5. Paista uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.


2.4.2017

03/2017 Agility ja koirien kuulumisia...

On vähän aikaa kulunut viimeisestä koirien päivityksestä..
Nyt ei olla mitään ihmeellistä tehty aksan suhteen ja oli meillä tuossa sellainen väli, kun Windy ontus, mutta ei selvinnyt mikä oli. En vienyt ell, koska se niin vaihteli ja 2-3 viikon lähes täyslepo teki tehtävänsä. Tosin Windy oli sitä mieltä, että olisi voinut tuon koko ajan käydä aksaamassa. 


Nyt käytiin välissä treenaamassa ja sitten Windy aloitti juoksut.

Wilman kanssa ollaan treenattu ja oli tarkoitus kisata omissa maaliskuun kisoissa, mutta oma jalka oli kipeä enkä uskaltanut kisata. No ilmoittautumiset on siirretty pääsiäiskisoihin :)

Onneksi Wilman kanssa pystyi treenaamaan kävelyaksaa sinä aikana, kun en uskaltanut juosta ja viime viikolla Laura keksi kaikille hyvää treeniä...

Omia ajatuksia...
Itselleni on ollut aina aika vaikeaa ottaa Wilmasta tai Windystä kehuja vastaan...siis olen kyllä kuunnellut, mutta en ole ottanut sitä itselleni kehuksi.. Jotenkin aina ajatellut, etten ole itse ansainnut kehuja. Kuitenkin nyt 8 vuoden jälkeen tajunnut, että Wilma on niin pätevä tasan sen takia, että itse olen käynyt paljon erilaisissa koulutuksissa ja itse panostanut koiran kouluttamiseen.
ELI nyt yritän saada oman pään ymmärtämään, että olen ansainnut Wilman kanssa joka ainoan kehun, jonka saan, koska Wilma on todella taitava ja muutenkin upea harrastuskaveri nykyään.


Saa nähdä mihin meidän rahkeet riittää... Wilman kanssa on todella kiva treenata Lauran erilaisia ja monipuolisia ratoja.

LAURALLE siis iso kiitos, että olet meitä kouluttanut viimeiset vuodet.


Nyt viime aikoina ei ole paljoa tullut otettua videoita treeneistä ja vain vähäisesti kuvailtua :)


26.3.2017

Uusia leivontakokeiluja 03/2017

Tein seuramme kisoihin jälleen kakkuja myyntiin ja kaikki meni 😂
Erikseen mulle tuli viesteinä kiitoksia kakuista.. Sellainen aina lämmittää mieltä..

Kysyin Anulta saanko kokeilla erilaisia versioita, vaikka tulevatkin kisoihin myyntiin.

Päätin kokeilla tuleeko 'syntisen hyvästä suklaakakusta' yhtä hyvää, jos tekee ns. vaalean pohjan, eli jätin kaakaojauhon laittamatta. Tätä täytyy vielä vähän kehitellä..

Gluteeniton Päärynä-Kinuskikakku

(määrät ovat pellilliselle)

3 dl tummaa muscovadosokeria
3,75 dl vettä
190 g pehmeää voita
2,6 dl sokeria
5,25 dl gluteenittomia jauhoja + 1,5 dl (pois jätetty kaakaojauhe)
3/4 tl ruokasoodaa
3/4 leivinjauhetta
3/4 vanilja-aromia/uutetta
3 kananmunaa

Tähän täytyy kokeilla joku kerta ksantaania, josta luin, että auttaa saamaan taikinoista enemmän samanlaisia kuin ns. normijauhoilla tehtävät. Toinen mitä voisi tehdä laittaa suhteessa vähän enemmän jauhoja ja osa korvata perunajauhoilla

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja voitele.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe sekä ruokasooda kulhossa ja laita sivuun.
Kiehauta vesi ja sekoita muscovadosokeri joukkoon, laita sivuun.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi (n. 5 min sähkövatkaimella)
Lisää vaniljauute ja yksi kananmuna sekä heti perään lusikallinen jauhoja koko ajan vatkaten.
Lisää toinen kananmuja ja pari lusikallista jauhoja, lisää vielä kolmas kananmuna ja vähitellen loput jauhoista, kevyesti samalla vatkaten.
Sekoita kaakaoseos taikinen joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 12-16 minuuttia. Tarkista kypsyys puutikulla esim. coctailtikulla.

Anna pohjan jäähtyä ennen leikkaamista ja kakun täyttämistä.

Täyte


2 prk Valion päärynä-kinuski rahkaa
2 prk vispikermaa (laktoositon)
1 prk (250 g) rainbow mascarpone
1prk säilyke päärynöitä mehussa
1 pss dr oetker fudge chunks
(omar karkit pilkottuina olisi varmasti toiminut myöskin)



Vispaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkuun rahkat ja notkistettu mascarpone.
Pilko n. puolet päärynöistä paloiksi ja sekoita täytteen joukkoon, 3-4 päärynän puolikasta voi jättää kakun koristeeksi.

TÄSTÄ tulee aika paljon täytettä, koska oli vaikea arvioida etukäteen aineiden määriä. Voisi riittää myös 1 prk päärynä-kinuskirahkaa...

Kun täyte on valmis ja pohja jäähtynyt, laita alempipohja tarjoiluastiaan ja levitä täytettä pohjan päälle. Kun täyte on levitetty, ripottele päälle kinuskipaloja.

Kun täytteet on paikallaan siirrä päällimmäinen kerros paikalleen. Itse jousin päällimmäisen kerroksen nostamaan kahdessa osassa paikalleen.

Katso kakun reunat, onko kovin epätasaiset...itse leikkasin veitsellä reunat tasaiseksi, jotta kakun pursottaminen olisi helpompaa.

Kuorrute

3 prk laktoositonta vispikermaa
1 prk laktoositonta mascarponea
sokeria oman maun mukaan

1 pss Dr. Oetkerin muffinssi kinuskitäyte 
1 pss Dr. Oetkerin fudge chunks

Vatkaa vispikerma vaahdoksi, johon sekoitat notkistetun mascarponen. Maustat oman mielen mukaan sokerilla sopivasti.

Kun vispikermavaahto on vaahdotettu, levitä kakun reunoille tasainen ohuehko kerros, jotta pursotus ottaa paremmin kiinni 😄

Seuraavaksi ota esille valitsemasi pursotus tylla ja pursotuspussi. Itse hankkisin Wiltonin pieniä tyllia ja ostin kertakäyttöpursotuspussia. 

Seuraavaksi ostan itselleni isompia tyllia reunojen pursottamiseen.

Kun olet saanut pursotuspussin käyttövalmiiksi pursota kakun reunat ja päältä vain ihan reunat. 
Kun olet saanut pursotettua levitä kinuskikastike, joko itse tehty tai valmis kastike. Tuo Dr. Oetkerin kinuskitäyte riitti just ja just päälliseen, ehkä ensi kerralla laittaisin vähän enemmän.

Koristelin kakun päärynän puolikkailla ja fudge chunkseilla.
Ensi kerralla ehkä kokeilisin miten toimii Omar-karkit pilkottuina tähän.

Gluteeniton päärynä-kinuskikakku

Toisena kakkuna tein Syntisen hyvän suklaakakun, jota jälleen vähän testailin ja kokeilin muokata vielä paremmaksi.

Eli aineet oli jälleen pellillisen kokoiseen kakkuun.

Kostea Devil's food cake -kakkupohja

5,25 dl jauhoja, nyt laitoin n. puolet gluteenittomia jauhoja ja perunajauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
1,5 dl tummaa makeuttamatonta kaakaojauhetta
3 dl tummaa muscovadosokeria
3,75 dl vettä 
190 g pehmeää voita
2,6 dl sokeria
3/4 tl vanilja-aromia/uutetta
3 kananmunaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja voitele.
Laita voi lämpemään.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe sekä ruokasooda kulhossa ja laita sivuun.
Kiehauta vesi ja sekoita joukkoon kaakaojauhe sekä muscovadosokeri1, laita sivuun.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi (n. 5 min sähkövatkaimella)
Lisää vaniljauute ja yksi kananmuna sekä heti perään lusikallinen jauhoja koko ajan vatkaten.
Lisää toinen kananmuja ja pari lusikallista jauhoja, lisää vielä kolmas kananmuna ja vähitellen loput jauhoista, kevyesti samalla vatkaten.
Sekoita kaakaoseos taikinen joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 12-16 minuuttia. Tarkista kypsyys puutikulla esim. coctailtikulla.

Täyte oli Tryffeli-valkosuklaatäyte

3 prk flora vispi
2 levyä pandan valkosuklaata
250 g mascarponea
2 levyä pandan tryffelisuklaata

Notkista mascarpone kulhossa, sulata valkosuklaa esim. varovasti mikrossa lautasella.
Kun suklaa on sulaa, sekoita se mascarponen kanssa.
Seuraavaksi vatkaa flora vispi vaahdoksi. Yhdistä flora vispi ja valkosuklaamascarponemassa. 

Su tässä kohtaa otin osan tästä erikseen ennenkuin lisäsin tryffelisuklaan, joka oli paloiteltu ihan veitsellä pieniksi palasiksi.

Kun nämä olivat valmiina leikkasin kakkupohjan puoliksi ja aloitin kokoamaan. Laitoin puolet pohjasta kakkukuvun pohjaan ja laitoin täytettä paksuhkon kerroksen ja toinen puoli täytteen päälle. Suklaa kerman tekemisen ajaksi laitoin jääkaappiin odottamaan.

Kun kakku oli seissyt jääkaapissa veitsellä leikkasin kakun reunat tasaisiksi sekä levitin vispikermaa kakun reunoille, kuten päärynäkinuskikakussa.

Kuorrute

2 prk flora vispikermaa
200 g philadelphia tuorejuustoa
sokeria oman maun mukaan

Vatkasin flora vispin ja sekoitin joukkoon notkistetun mascarponen. Maustoin sokerilla.

Sitten pursotin tällä koko kakun, nyt en muista laitoinko siihen päällekin sitä täytettä, ainakin oli tarkoitus 😉

Syntisen hyvä suklaakakku GLUTEENITON
Täytyy vielä harjoitella pursottamista, kun nämä oli joku 4-6 kerta kun pursotin pitkän ajan jälkeen..