16.1.2016

8.-10.01.2016 Viikonloppu ja leivonta

Perjantaina oli lähtö seminaariin, joten torstai illalla tein meille semmaan juustokakun :) 

Mango-valkosuklaajuustokakku

Pohja:
Yksi "pötkö" domino-keksejä
50-70 g voita

Yksi pieni paketti domino-keksejä pohjaan sekä voita (50-70 g). 
Voi sulatetaan ja keksit murskataan ja sekoitetaan yhteen. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Johon painellaan keksi-voi massa tasaiseksi ja laitetaan jääkaappiin jäähtymään.

Täyte:
2 prk mangorahkaa (Valio, leivontaan tarkoitettua)
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
1 Pandan valkosuklaalevy

Sitten tehdään täyte, johon tuli 2 prk mangorahkaa (valio leivontaan tarkoitettuja), 1 pkt maustamatonta tuorejuustoa, 5 liivatelehteä ja 1 pandan valkosuklaalevy.
Liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10 min. Ensin 1 purkki rahkaa kulhoon, johon sekoitin sulatettu valkosuklaa, sitten joukkoon toinen rahka ja tuorejuusto.
Lopuksi 3 rkl kuumaa vettä, johon sulata liivatteet ja tämän kaadetaan täytteeseen ohuena norona ja sekoitetaan samaan aikaan. Sitten otetaan vuoka ja kaadetaan täyte vuokaan ja tasoitetaan pinta tasaiseksi ja kakku yön yli hyytymään.

HUOM! Katso, että laitat täytteen kunnolla reunaan asti, jotta päällinen varmasti pysyy päällä.

Kiille:
2 prk mangososetta tai Bonnen mangosose
3 liivatetta

Aamulla 2 prk piltti mangososetta ja 3 liivatteet. Liivatteet likoamaan kylmään veteen, kiehautetaan vettä ja sulatetaan liivate siihen ja sekoitetaan mangosose joukkoon ja laitetaan kakun päälle. Annetaan jähmettyä 1-2 tuntia.

Kakun voi koristella mangopaloilla ja valkosuklaakarkeilla.


Tiina ja Mikakin saivat kakkua su illalla kiitokseksi koirien hoidosta :)

Koirat olivat siis hoidossa Tiinalla ja Mikalla, yllättän hakiessani koiria Wilma ei halunnut lähteä yhtään kotiin. Koirat sai hoidossa tossut, kun on tassut palelleet välillä kovilla pakkasilla.

Kuva: Tiina Jaakkola

Kuva: Tiina Jaakkola

Kuva: Tiina Jaakkola




2.1.2016

02.01.2016 leivontaa ja muuta puuhastelua..

26.-27.12.2015

Ajattelin kokeilla kahden juustokakkureseptin yhdistämistä..
Glögijuustokakku
Piparkakkujuustokakku

Otan sitten kuvia, kun kakku on tehty. Katsotaan miten käy :)

Ensimmäinen kakku oli hyvällä mallilla, olin laittamassa sitä jääkaappiin hyytymään ja irtopohjavuoan pohja petti..
No eikun se kakku jollain tavalla kasaan ja ostamaan uusia tarvikkeita :)
Eka kakku oli siis piparkakkurahkasta ja tuorejuustosta tehtyä.

Kipattu kakku

Sitten haettu uudet ainekset ja murskaamaan piparkakkuja.
Kakun teko oli hauskaa.

Pohjaan laitoin 170 g piparkakkuja ja 75 g voita sulatettuna.
Sitten pohja irtopohjavuokaan ja pohja levitetty tasaiseksi, pohja jääkaappiin jäähtymään.

Sitten täytteen teko kermavaahdosta ja luumu-kanelirahkasta. Sitten täyte pohjan päälle ja jääkaappiin jähmettymään. Laitoin yöksi jääkaappiin ja aamulla yritetty tehdä glögistä kiille, joka vuoti vuoasta heti läpi.



Mutta meille tuli siis vieraita ja onneksi ulkonäkö ei vaikuttanut makuun.

Lisäksi tein vielä joulutorttuja ja äiti toi karjalanpiirakoita ja munavoita sekä oli tehnyt joulutorttuja..


Illalla kävi Sari kylässä ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa :)
Kiitos Sari käymisestä.


VUODEN VAIHDE 2016

Hauskaa uutta vuotta ystäville ja tutuille sekä blogin lukijoille..
(Kuva lainattu netistä)


Uuden vuoden aattona sain olla onneksi vapaalla koirien takia..
Wilma pelkää raketteja, joten siksikin haluan olla aina koirien kanssa uutena vuotena :)

Suski tuli meille viettämään iltaa, ensin auttoi minua kokoamaan loppuun eteisen uuden lipaston



Loppu ilta syötiin tortilloja sekä muita herkkuja ja katsottiin leffoja. Oli mukava ilta ja Wilmakin oli normaalia rennompi :)

Pystyi jopa käymään pissalla, kun paukkui.

Windyhän otti omaan tapaansa rennosti..