6.4.2015

Kuulumisia 05.04.2015

Joku nauttis olostaan :)
Windy oli Tiinalla hoidossa 1,5 viikkoa.
Tiinalle iso kiitos, että annoit Windyn olla teillä niin kauan :)

Nyt Windy on ollut kotona 1,5 viikkoa, mutta edelleenkään en itse pääse kuin lyhyille lenkeille. Ollaan yritetty tehdä pientä aivojen aktivointia.
PItää vähän malttaa kävelymääriä.

Alkaa tässä kaipaamaan sitä, että päästäis kunnolla treenaamaan ja lenkeille.
Kohta onkin MM-tiimin leiri ja katsotaan missä vaiheessa ollaan :)

Wilma on tainnut unohtaa kokonaan kepit, kun nyt sillä ei meinaa yhtään järki leikata kepeillä :) No treenataan niitä lisää :)

Ollaan käyty pieniä treenejä tekemässä mun sairastamisen aikana, niin että joku muu on lenkittänyt ja treenannut Windyn, itse olen saattanut treenata Wilman keppejä.
Koirien kanssa ollaan kotona tehty vähän raajojen hidasta liikuttamista ja nimenomaan yksi tassu kerrallaan.

Windy pääsi äkkilähdöllä Tanjan vastaanotolle.
Windy oli pysynyt aika hyvässä kunnossa vaikka olikin ollut pitkä käsittelyväli :)
Ei tullut mitään rajoituksia ja jatketaan Windyn kuntoutusta, kunhan emäntä pääsee kunnolla liikkumaan.

Eilen olin pitkästä aikaa kisahommissa ja oli mukavaa, vaikka oli jalan takia pakko ottaa pelkkiä toimistohommia.

Mukavaa 2. pääsiäispäivää kaikille!

Wilma ja Windy toivottaa kaikille lukijoille mukavaa kevättä kuvien merkeissä :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.