8.2.2014

07.02.2014 epikset ja muutamat treenit :)

28.01.2014 ryhmätreenit Wilman kanssa, itsenäistä treeniä Windyn kanssa


Treeneissä pääteemoina oli kepit ja keinu. Keinua Wilma teki pitkästä aikaa osana rataa ja ihan kivasti meni.
Kepitkin tehtiin osana rataa ja Wilma teki tosi kivasti kepitkin. Tuli keppiratapätkälläkin tehtyä flippi kerrankin tosi kivasti.


Windyn kanssa tarjoamista ja vähän tokoa. Ollaan aika paljon tehty kaukojen vaihtoa ihan lähellä.
Saattaa Windy päästä tekemään aina muutamaa hyppyä ja putkea :)

30.01.2014 Itsenäiset treenit


Mentiin Anun kanssa treenaamaan ja silloin Wilma teki lentokeinun.
Tehtiin Wilman kanssa rataa ja tuli yksi ihan hassu kohta :)
Kumpikaan meistä ei oikein tiennyt mikä olisi siihen paras ohjaus.

Windy teki hiukan tokoa :)
Jääviä ja kaukojen vaihtoja.

01.02.2014 Epikset Salon Koirahallilla


Anun piti lähteä aamulla Riihimäelle juoksukontaktiseminaariin, mutta edellisenä päivänä Anun auto ei suostunut käynnistymään, joten Anu ja koirat lähti meidän kanssa Saloon epiksiin, joissa tuomari oli Tiina J.

Lähdettiin sinne ajamaan ja juoruttiin koko päivä. Sinne päädyttyämme ilmoitimme koirat startteihin - 2 ihmistä 4 koiraa = 9 starttia :)

Ensin alkoi starttiluokka, jonne ilmoitettiin Wilma, Kapu ja Windy x 2.
Wilma ja Kapu eivät voineet sijoittua, mutta Windy teki ekalla radalla hienon nollan ja sijoittui 2:seksi.

Jälkimmäinen rata ei ollutkaan niin onnistunut ja harmiksi sitä nolla rataa ei tullut minnekään videolle, mutta laitan tähän kuitenkin sen toisen radan:

Windy startti maxi uusinta

Sitä ennen Wilman kanssa haettiin tuntumaa alustaan, käytiin tekemässä rata vaikkei kisattukaan siinä luokassa :)

Wilma starttiluokka ei sij.

Wilma kävi hyppyradalla ja on kiva huomata miten hyvin se toimii myös vieraammassa paikassa. Wilman kanssa on nautinto nyt aksata :)

Wilma mölli hyppyrata sij. 4

Sitten mentiin vielä Wilman kanssa mölli agiradalle.

Wilma mölli agilityrata sij. 2

Koko päivähän siinä reissussa meni :)
Kisojen päätyttyä kokeilin avoimen rataa vielä Wilman kanssa, mutta oltiin molemmat sen verran jo väsyneitä, että ei mitään kovaa menty enää :)


04.02.2014 ryhmätreenit


Sini koulutti ja tehtiin hauskaa rataa :) Tuli harjoiteltua niitä takaakierto-persjättöjä oikein kunnolla.
Nämä olivatkin sitten meidän viimeiset mölliryhmän treenit.


Sini sanoi, että tervemenoa sinne K1-ryhmään. Taija täältä me siirrytään ja katsotaan mitä haasteita sä keksit meille. Eli ensi tiistaina Taijan koulutettavaksi :)

Odotetaan mielenkiinnolla millaisia treenejä Taija suunnittelee.


06.02.2014 itsenäisesti treenaamassa


Tehtiin Wilmalle keinua ja se meni taas ihan kivasti :)
Tehtiin myöskin kujakeppejä ->

Nyt täytyy ruveta lisäämään keppeihin taas liikehäiriö.
tullut ilmeisesti huomaamatta tehtyä paljon samalla tavalla :)


Windy treenaa pääasiassa nyt tokoa ja aksassa kaikkea rauhallista tekemistä. Enemmän aivotöitä kuin vauhtia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.