30.5.2016

Pientä päivitystä..

On pitänyt jo tovin ajan kirjoittaa päivitystä blogiin, mutta ei ole jaksanut.
Itselle on tullut "koukkuuntuminen" sport trackeriin. Nyt kun on tasaiseen tahtiin tallentanut lenkkejä trackeriin, on saanut huomata, että kunto on alkanut nousta :)
Viime syksystä asti olen aina välillä tallentanut lenkkejä sport trackeriin. Alkuvuodesta koko ajan enemmän ja enemmän..
Lenkkien keskivauhti on kasvanut aika paljon tässä parin kuukauden sisällä..


Kyllä se pitkä liikuntakielto vaan vei kunnon alas, nyt tuntuu, että ollaan saatu kuntoa paremmaksi ja jopa hölkkäillyt lenkeillä.

Windyn kanssa on päästy siedättymään kissoihin, pyöriin, skoottereihin jne. 

Kun kerta astutus ei onnistunut tällä kertaa, olemme treenanneet :)

Kyllä helpottaa omaa elämää, kun koirat treenaa samassa ryhmässä, ensinnäkin hallilla olo aika on lyhyempi, jos on kiire kotiin ym. Ollaan päästy ajoissa kotiin, varsinkin silloin hyvä asia, kun täytyy mennä seuraavana aamuna töihin.

Windy alkaa olemaan ajoittain aika hyvä aksassa ja joskus kaikki kosahtaa..
Windyn kanssa ollaan nyt treenattu irtoamista, esteosaamista kontakteilla, kepeillä ja kumpiakin ollaan otettu osana rataa..
Seuraavaksi tähän tulee treeniratoja Windyn kanssa :)

Helmikuussa aloiteltiin Windyn kanssa juoksu-A:n treenaaminen, sen jälkeen ei ollakaan ehditty treenata sitä, mutta tässä nämä ekat juoksu-A-treenit. Oltiin siis tehty ensin pelkällä kehikolla ja päätin kokeilla mitä tapahtuu A:lla, Meerille kiitos kuvaamisesta :)







Sitten Wilman treeneihin :)

Wilman kanssa ollaan käyty yhdet kisat kakkosissa ja nyt pidetty kisataukoa. Jos nyt kesäkuussa mentäisiin jälleen kokeilemaan kisaamista.

Ollaan saatu Wilman kanssa treenattua keppejä ja kontakteihin nopeutta :)

Wilmalle on tehty välillä vinokeppitreeniä ja treeniradoilla avuksi välillä laitettu ohjurit. 
Tiinan avulla jälleen ymmärsin jotain kumman koiran kanssa olevasta kriteeristä, ISO Kiitos Tiina!!!
Ymmärsin jälleen jotain ja sun treenistä oli selkeäsi molemmille koirille selkeästi hyötyä :)

Tässä Wilman treenejä :)







Sitten totesin, etten enää ollenkaan osaa kuvata agilitya ja sitä sitten treenasin Tiinan treenatessa Hupin, Hyrrän ja Terin kanssa, tässä lopputulos :)





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti