25.11.2015

25.11.2015 Kuulumisia

-
Ollaan nyt asuttu 7-8 viikkoa täällä uudessa kodissa :)
Koirat ottaa täällä todella rennosti, Wilma ei todellakaan olisi noin aamulla ellei olisi rento :)


Wilman leikkauksesta on nyt 7-8 viikkoa aikaa :)
Wilma on sitä mieltä, että hän voi loistavasti.
Wilma kävi Piiralla tarkistuksessa ja oli selästä jumissa, mutta Piira sanoi, että varmasti leikkauksesta johtuen.

Wilmahan liikkuu aika rauhallisesi ja harkiten, joten ei tarvinnut hirveästi panikoida sen menoa..

4 viikkoa leikkauksen jälkeen yht´äkkiä Wilmalta tippui tupottain karvaa selästä ja se oli ihan sellaisen höttökarvan tuntuista..
Eka kuva turkista
kuva 1-2 päivää myöhemmin

     

Sitten ihmeteltiin Tiinan kanssa yhdessä mitä ja miksi on tapahtunut.. Iho siisti, iho ei kutia eikä Wilma raavi sitä, mutta lattialta löytyy ihan karvatuppoja.

Wilma uupuneena autossa koepalojen oton jälkeen.
Käytiin ell ja otettiin raaputus ja teippi näytteet, ei mitään syytä miksi yht´äkkiä tiputti turkkia.

Ell oli tutkinut jotain opuksia ja löytänyt, että kääpiösnautsereilla voi olla joku ihosairaus, jonka takia voi olla tällaista. Joten Wilmalta otettiin ihosta koepalat.
Koepalojen vastauksia pitää odottaa 2 viikkoa. Wilmalle kehoitettiin, että voisi kokeilla syöttää melatoniinia, koska se 50 % tapauksista auttaa karvan kasvuun.

Sitten käytiin vielä seuraavana päivänä uudelleen ell, kun Wilma oli edelleen levoton ja kivuliaan oloinen. Edellisenä päivänä en muistanut siitä puhua kunnolla, kun ei ollut iltapäivän ja illan aikana ollenkaan näyttänyt merkkejä kivuistaan/levottomuudestaan.

Tämä turkki oli toisenä päivänä ell. Tikitkin näkyy kuvassa.

No sitten mentiin samalle ell, joka leikkasi Wilman ja hän tutki Wilman virtsarakon ja otti pissanäytteen varmuuden vuoksi, jotta ei tartte niitä enää epäillä.. No syyksi selvisi anaalirauhaset, jotka tyhjennettiin ja olivatkin kuulemma todella täynnä ja siksi niin kipeä.

Turkin nähtyään Aija oli kauhuissaan, kun oli nähnyt sen viimeksi leikkauspäivänä täydessä karvassa.

Wilma oli sitä mieltä, että ottaa virtsanäytteen oton jälkeen hatkat pöydältä. Otettiin sitten vähän ajan päästä vähän temppuja siinä pöydällä ja sillä alustalla mihin koira laitettiin näytteen oton ajaksi.

Pois lähtiessä oltiin jo sitten fine paikkojen suhteen.

Kaikki oli testeissä ok, nyt odotellaan sitten virtsakivituloksia ja koepala tuloksia.
 
Kun oltiin ell oltu, söi Wilma joitakin päiviä kipulääkkeitä ja vähän myöhemmin käytiin ostamassa melatoniinia ja hiukan alkuun oli jotakin outoa käytöstä samana yönä, kun sitä ekaa kertaa annettiin, mutta nyt ei enää mitään sivuvaikutuksia.
Tiina teki Wilmalle tällaisen paidan, niin selkä on piilossa :)


NYT ON ALKANUT TURKKI KASVAA;
JEEEEEEEEEEEEE!!!!!!






Paita sopii kivasti Wilman heijastinliivin alle
Windykin ottaa rennosti uudessa kodissa
23.11.2015 Oltiin lenkillä
23.11. iltalenksalla
Windy katsastamassa uusia maisemia
Wilman kanssa ollaan hiukan käyty kokeilemassa millaista fiilistä on treenaamisen suhteen..
Wilma tekee nyt todella kivalla asenteella treeniä ja ens pe palataan treeneihin pitkästä aikaa. 

Windy on kanssa treenannut kivasti ja huomaa, ettei sillä ole samalla tavalla stressiä kuin vanhassa asunnossa, koska vaikka oli taukoa yli kuukausi, niin ei kiehunut treenatessa niin pahasti :)

Myöskin tuntuu, että aivot toimii taas paremmin.
Näytti lauantai illalla merkkejä, kuinka hieno aksakoira hän osaa olla.