25.1.2014

Treenejä ym.

Nyt on taas päässyt vähän aikaa kulumaan edellisestä tekstistä.

Mutta ollaan treenattu ja touhuttu vähän kaikkea.

12.01.2014 Itsenäiset treenit


Wilman treenit:

Kujat:
Meni aika hyvin. Seuraavaksi täytyy muistaa tehdä kokonaisilla kujilla.
Hauskat hömpötykset:
Putkirallattelua ja hömppäilyä.
A:
Tuntui, ettei Wilma ollenkaan ajatellut mitä olisi pitänyt tehdä.
Keinu:
Keinu alkaa olla tosi kivalla mallilla. Ehkä me päästään tänä vuonna kisaamaan.
Pienillä avuilla vielä.

Windyn treenit:

Ruutu:
Windy muisti ihan kivasti mitä ruutu on ja muutaman kerran lähetettiin se sinne. Ei olla päästy treenaamaan ruutua pitkään aikaan.
Hypyn tarjoaminen:
Windy on tosi hyvin tajunnut nämä hypyn tarjoamiset.
Hypyillä välistä vetoja:
Kokeiltiin miten on hypyn tarjoamistreenit vaikuttaneet estehakuisuuteen. Jonkin verran jo on ymmärtänyt. Mutta tehdään kyllä vielä välistä veto treenejä.
Perusasennosta maahanmeno:
Sain Lentsulta vinkiksi vinoihin maahanmenoihin etupalkka. Jota tällä kertaa kokeiltiin.
JA SE TOIMI! Tätä tullaan myöskin treenaamaan. Voitaisiinkin kohta tehdä tätä ruoan kanssa.



14.01.2014 Ohjatut treenit - Kouluttaja Sini


Miia on sairaslomalla vielä monta viikkoa, niin Sini koulutti meitä tällä viikolla.
Kyllä mietittiin voiko treenata, kun ulkona on pakkasta 14-15 astetta. No päätettiin, että mennään testaamaan. No hallia kyllä lämmitettiin ja siellä oli yllättävän lämmintä. No meitä oli kaksi paikalla  ja tehtiin lyhyitä treenipätkiä ja Windykin pääsi tekemään.
Tehtiin Wilman kanssa tosi kivasti töitä. Wilma on ihan sairaan mahtava aksakoira.
Välillä itse unohdan olla ylpeä ison ja pitkän työn tuloksesta.

Rata oli hyppyjä ja putkia, jossa oli toisaalta kivoja haasteita.
Kokeiltiin eri ohjauksia joihinkin kohtiin.

Windylle tehtiin ihan 3-5 esteen pätkiä. Sini palkkas ja Windy teki aika hienosti töitä :)


15.01.2014 TOKO-treenit


Extempore Anun kanssa päätettiin vuokrata Doxx-areenan iso kenttä. Wilman kanssa treenasin tunnarin noutamista ja kapulan kantamista.
Treenattiin myös perusasentoa ja seuraamista.

Windyn treenit kirjoitan Windyn toko-blogiin.


16.01.2014 Näyttelytreenit


Päivällä käytiin vähän kuvaamassa ihanassa talvikelissä ja -maisemassa.

Illalla oli jälleen Eijan pitämissä Lutusten näyttelytreeneissä. Windy on kyllä todella pätevä lajissa kuin lajissa kunhan emäntä osaa kouluttaa :)


17.01.2014 Asuntoja katselemassa


Koirat jätin kotiin, koska oli paljon pakkasta.
Käytiin Anun kanssa katsomassa asuntoa. Ei oikein sytyttänyt ja ekassa välittäjä oli tosi huono. Ei meinannut saada mitään vastauksia.

Hain koirat kotoa ja iltapäivä meni Anun luona istumassa.
Sitten käytiin vielä yhtä asuntoa katsomassa, mutta ei sekään oikein sytyttänyt.

18.01.2014 KV Turku


Windyn luulin ilmoittaneeni näyttelyyn, mutta viikolla selvisi etten ollutkaan ja näin Windy ei sitten osallistunutkaan näyttelyyn. Menin sitten katsomaan kuitenkin bortsukehää, koska Morris ja Stella tuli näyttelyyn.

Mukavasti se päivä kului siellä näyttelyssä.


19.01.2014 Nuorten Koirien Next Level


Oli jälleen Kelpokoiran pentunextari ja siellä olin koko päivän kuuntelemassa.
Oli taas paljon kivoja harjoituksia :)


21.01.2014 Treenit


Windyn kanssa tehtiin tolpankiertoharjoituksia. Tuo pieni otus tykkää käyttää päätään.
Sitten tehtiin hiukan toko hömppäilyä ja vähän muuta kivaa.
Windy saa aina hengata kentällä vapaana, kun rakennetaan meidän ryhmän rataa.

Wilma teki treeneissä tosi hienosti töitä. Nyt tehtiin silleen, että Anu auttoi Wilmaa olemaan lähdössä ja vissiin vähän hetsasikin - ainakin Wilma tuli kovaa..


Mutta sairaan hyvin Wilma suoriutui heti kun emäntä osasi ohjata.
Samalla videolla on pari päivää myöhemmin tehnyt treenit.

Windyn tokoista yritän pian kirjoittaa Windyn tokoblogiin. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti